Polte
Englanninkielinen alkuperäisteos: Solar 2010
Ian McEwan
Kääntäjä: Juhani Lindholm
Otavan Kirjasto 2010
377 sivua
***
Englantilaisen Ian McEwanin vuonna 2010 julkaiseman Polte-romaanin idea on mielenkiintoinen ja alkuasetelma on todella herkullinen. Kirjan aiheita ovat ilmastonmuutos ja aurinkovoima.
McEwan on, kuulemma, yksi ikäluokkansa merkittävimpiä brittikirjailijoita, jonka useita teoksia on suomennettu. Miehen teokset olivat minulle kuitenkin entuudestaan tuntemattomia, vaikka nimen olin kuullut, ja tartuin kirjaan mielenkiintoisen aiheen takia. Lisäksi pidän hyvistä satiirista jossa on yhteiskunnallinen pohjavire. Takakannen mukaan McEwan hallitsee tämän tyylisuunnan.
Naisissa hyppäävä nobelisti
Kirjan päähenkilö fysiikan nobelisti Michael Beard, jonka yksityiselämä on aikamoisessa umpisolmussa ja tieteellinen ura aallonpohjassa. Hän johtaa hutiloiden valtion rahoittamaa uusiutuvan energian tutkimuslaitosta. Beard suhtautuu ilmastomuutokseen kyynisesti, eikä oikein itsekkään usko johtamaansa tuulivoimaprojektiin.
Äijän kaikki aika ja energia menee naisten perässä juoksemiseen. Miehen viides avioliitto kauniin ja nuoremman Patricen kanssa on päättymässä. Beard saa näpäytyksen kun miehelle selviää, että Patricella on suhde lihaksikkaan rakennusmiehen kanssa, vaikka mies on itse hypännyt vieraissa koko avioliiton ajan hän tuntee itsensä loukatuksi, ja tekee kaikkensa voittaakseen vaimonsa takaisin, surkuhupaisella ja traagisella lopputuloksella. Traagisen onnettomuuden seurauksena Michel kiinnostuu aurinkoenergiasta ja saa sen seurauksena tilaisuuden muuttaa elämänsä suunnan ja pelastaa samalla maailman ilmastonmuutokselta, ja tietenkin pätemään ja tekemään vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen.
Kolme osaa ja pitkä ajanjakso
Kirja on jaettu kolmeen osaan: Ensimmäinen sijoittuu vuoteen 2000, toinen vuoteen 2005 ja viimeinen vuoteen 2009. Välillä tosin kerrotaan takautumina Beardin opiskeluvuosiin ja tutustutaan hänen ensimmäiseen vaimoon ja vanhempiin.
Vaikea aihe
Kirjan aiheen takia, tekstissä kuvataan paljon fysiikan ilmiöitä ja tekniikkaa. Ogelmana on, että aihe on niin vaikea, ettei minusta kirjailijankaan tietämys ihan riitä( ainakin minusta tuntuu siltä). Itse en ole lukion jälkeen fysiikkaa lukenut, mutta yliopistolla sivuaineena matematiikkaa ja signaalinkäsittelyä luin ja tunsin muutamia fyysikoita, joten monet asiat mitä kirjassa käsitellään ovat jossain määrin tuttuja, ja asioita olisi voitu minusta selittää tarkemminkin. Mutta minähän olenkin tekniikkanörtti, kaikkia lukijoita tämä ei häiritse.
Huumoria revitään siitä että aurinkovoima ja ilmastonmuutos on niin vaikeita asioita ettei tutkijoilla saati sitten tavallisella pulliaisella ole mahdollisuutta ymmärtää niitä, muutamat naurut tämä tuottaakin. Koska kirja tapahtuu noin kymmenen vuoden ajanjaksona, muuttuu poliittinen ilmasto, ihmisten kiinnostus ja taloudellinen tuki aurinkovoimaa kohtaan kirjan kuluessa. Myös Beardin elämässä tapahtuu kirjan aikana suuriakin muutoksia.
Kiinnostava alku ja ristiriitainen päähenkilö
Kirja alkaa mielenkiintoisesti: Päähenkilön ja hänen eläntilanteensa kuvataan hyvin. Beard on hahmona mielenkiintoinen; ylipainoinen ressukka jolla ei oikein onnistu mikään. Epäonnestaan huolimata mies on kirjan loppuun asti häpeilemätön naistensankari, sitoutumisessa onkin sitten pahoja ongelmia.
Aluksi päähenkilön toilailu naurattaa. Sitten homma muuttuu myötähäpeäksi ja lopuksi aloin vihata äijää. Mies aiheuttaa omat ongelmaansa ja ajaa ihan ehdoin tahdoin päin seinää. Lisäksi se että vanhentunut, pahasti ylipainoinen, punakka ja kömpelö fyysikko voisi olla noin suosittu naismarkkinoilla ei oikein uppoa minulle. Onkohan sekin vitsi?
Päähenkilö toilailee
Ymmärrän kyllä huumorin, että maailmaa pelastava ihmisen oma elämä on aivan sekaisin ja motiivit itsekkäitä, silti äijä ratkoo kaikkien meidän elämään vaikuttavia asioita, mutta loppua kohti Beardin epäonnistumiset yksityiselämässä ja muut toilailut nousevat pääosaan ja ilmastonmuutoksen aurinkovoiman kommentointi vähenee.
Yksittäisiä hauskoja kohtia tästäkin aihepiiristä saadaan. Esimerkkinä voidaan mainita kohtaus jossa Beard ja projektin rahoitusta keräävä työtoveri pähkäilevät onko ilmaston lämpeneminen todellenen, vai perääntyvätkö sijoittajat viime tipassa, Beardin kommentti: ”Ole rauhassa kyllä se katastrofi tulee”, aiheutti hilpeyttä.
Paikoin tulee mieleen Irwin
Pienistä puutteistaan huolimatta kirja oli varsin hauskaa luettavaa. Kieli on sujuvaa mutta samalla yksityiskohtaista. Henkilöhahmot luodaan tarkasti ja hyvin, vaikkakin kirjailija toistaa sen, että Beard on todella lihava mielestäni liiankin usein. Muuten kirjailijan taitoa luoda henkilöhahmoja. Piti ihan googlata onko kirjan päähenkilö todella voittanut fysiikan Nobelin.
McEwan osaa homman, ja minulle mieleen tulee John Irwin, jopa Irwinin kirjoista tuttu traaginen ja hieman outo kuolema, joka vaikuttaa juoneen, on kirjassa mukana. Tämän lisäksi kirjailija viittaa toiseen mielikirjailijaani Douglas Adamsiin varsin hauskasti.
Pieni pettymys silti kolme tähteä
Vaikka kiinnostavan alun jälkeen kirja olikin pieni pettymys, kiinnostukseni McEwanin teoksiin heräsi. Olenkin jo hankkinut mieheltä kaksi kirjaa; ennen Poltetta ilmestyneen Lauantain ja ihan uutukaisen Makeannälän. Molemmat odottavat vuoroaan; arvostelen ne ehkä joskus.
Annan kolme tähteä viidestä. Suurin heikkous oli mielestäni se ettei kirja ottanut kaikkea irti ilmastonmuutosteemastaan, vaan keskittyi liiaksi päähenkilön epäonniseen yksityiselämään. Jos kuitenkin aihepiiri ja satiiri kiinnostavat on kirja lukemisen arvoinen.
Pete
kempblogi 