Fallen Leaves & Dead Sparrows Levyarvio
****
Helsinkiläisbändi Amoralin jo talvella julkaistu albumi Fallen Leaves & Dead Sparrows on pyörinyt soittimessani kauan. Olin jo aikeissa jättää levyn kokonaan arvostelematta. Yhtye on kuitenkin sen verran kiinostava ja albumi niin hyvä, että se ansaitsee arvion. Jotain tasosta kertoo se, että minuule tulee mieleen Dream Theater. Kuitenkin tässä tulee nyt arvio viiveellä.
Koukeroisia ja pitkiä biisejä
Niille jotka eivät tiedä, Amoral on bändi jonka laulajana Ari Koivunen nykyisin toimii. Alkuaikoina yhtyeen musiikki oli Progressiivista metallia Arin bändiin liittymien jälkeen, vuonna 2008, musiiki yksinkertaistui ja proge ja death vähenivät. Muutos ei ollut minulle mieleen. Uudella levyllä bändi ottaa onneksi askeleen takaisin kohti progressiivista tyyliä, hyvä niin.
Albumilla on 8 raitaa ja levyn kokonaispituus on 54 minuuttia. Tämä tarkoittaa sitä, että mukaan mahtuu todella pitkiä raitoja. Ainoastaan kaksi kappaletta on saatu puserrettua alle viiden minuutin ja loput ovat pitkästi yli kuuden ja seitsemän minuutin. Onpa mukana kaksi yli ysiminuuttista järkälettä joten mitään radio-poppia ei siis ole luvassa.
Pituuden lisäksi lähes kaikki kappaleet ovat sen verran koukeroisia, että levy tarvitsee paljon kuuntelua auetakseen kunnolla, ainakin minun kohdallani. Jotain kertoo se että olen kkuunellut levyä aktiivisesti todella kauan ja edelleenkin biiseistä aukeaa uusia puolia. Singlenä levyltä on (Wikipedian mukaan) julkaistu If Not Here, Where? ja No Familiar Faces. Lisäksi löysin videot Blueprints ja Prolong A Stay biiseistä
Teknisesti komeaa musisointia
Amoralin muusikot ovat kansainvälisesti huippuluokkaa. Erikoimainninna ansaitsevat kitaristit Ben Varon ja Masi Hukari. Parivaljakon soitto on taiturimaista ja luovaa. Bändin ollessa huippuluokkaa katseet kääntyvä laulaja Koivuseen: Handlaako entinen Idols-Ari homman, vai kaatuuko musa häneen… Ei todellakaan.
Olen aina tunnustanut Arin ammattitaidon, ongelmia miehellä on ollut aina tulkinnassa. Mies on antanut itsestään jotenkin välinpitämättömän ja mulkvistin kuvan. Pahinta on, että tämä on jollain tavalla kuulunut laulussa.
Ari on kuitenkin kehittynyt, saanut ääneensä syvyyttä ja tunnetta. Nyt Koivunen todella tulkitsee, eikä vaan laula. Ensi kertaa urallaan mies tuntuu olevan tiivis palanen yhtyettä, eikä pelkästään keikkalaulaja. Olen ihan mielettömän iloinen, että Ari on saanut tämän tasoisen bändin taustalleen ja kehittyy laulajana edelleen. Tuon tason lahjojen meneminen ”hukkaan” olisi todella sääli.
Örinät pois!
Muutaman biisin kohdalla tulee tunne että kappaletta on väkisin venytetty hieman liikaa(juuri kuin Dream Theater). Ja varsinkin muutamassa biisissä olevat “örinä-osuudet” tuntuvat hieman päälleliimatuilta ja turhilta, nämä osiot olisi voinut jättää poiskin. Muuta valittamista en keksi, vaikka kuinka yrittäisin.
Joidenkin bändin fanien mielesta melodisten aineksien lisääntyminen on tietysti huono asia. Olen jopa lukenut kommenttia joiden mielestä bändi yrittää saada uudella materiaalillaan radiosoittoa!! Sanokaas mulle mikä radiokanava ottaa näin pitkiä ja koukeroisia biisejä soittolistalleen? Haluan toki elää maailmassa jossa radiossa soisi 10 minuuttinen proge, mutta eipä taida ihan heti tapahtua joten tuo argumentti on kyllä suorastaan tyhmä.
Haastava metallilevy ansaitsee 4 tähteä
Fallen Leaves & Dead Sparrows on haastava ja hieno levy. Se tarvitsee paljon vaivaa auetakseen kunnolla, mutta kun levylle antaa aikaa, niin se palkitsee. Levy todella kestää kuuntelua, mutta sitä pitää ihan aikuisten oikeasti kuunnella. Toisaalta melodiaa on mukana niinpaljon että bändi on helpommin lähestyttävä kuin moni muu progemetallibändi.
Muutama hieman väkisin pidennetty biisi ja konaisuuteen sopimattomat örinät eivät pilaa muuten loistavaa kokonaisuutta. Levy saa 4 tähteä. On muuten kova taso tänä vuonna metallissa.
Pete
kempblogi 